Tarinamme silloin ja nyt


Mistä alkoi

Jo lapsena minua kiinnosti eläimet, niiden käyttäytyminen ja erilaiset lajikohtaiset elämäntavat. Miten eläin oppii ja mitä kaikkea eläimelle yleensä voi opettaa. Kun muut leikki nukeilla, minä leikin nalleilla tai muilla eläinleluilla ja oikeilla eläimilläkin. Koekaniineina oli niin hiiriä, lintuja, sisiliskoja, sammakoita kuin kotieläimiä kissoista, kaneista ja koirista  hevosiin ja lehmiin.

Alkuun oli tarkoitus pitää vain omia hevosia...vain kaksi, niin olin päättänyt, mutta kuinka ollakkaan, pian hevosia oli enemmän ja pidimme tunteja ja vuokrasimme tallipaikkoja  ulkopuolisille.

Harrastuksesta tuli työ ja muutama vuosi eteenpäin kului pienimuotoista yritystoimintaa pyörittäen. Sen tien alkutaipaleella  kohtasin suomitamman, joka pisti silloiset omat hevosenkäsittelymetodini uuteen uskoon. Minulle sanottiin tamman osalta, että laita kovempaa rautaa suuhun ja anna sille selkään, niin kyllä se siitä. Tamma oli pahapäinen ja dominoi ihmisiä, varsinkin aikuisia. Lasten kanssa tuli juttuun hyvin. Syy käyttäytymiseen selvisi myöhemmin, sitä oli kohdeltu huonosti edellisillä omistajillaan ja tamma vain puolustautui aikuisia ihmisiä kohdatessaan.

Kovempaa rautaa ei tamma saanut suuhunsa, mutta johdonmukaista käsittelyä ja ystävällisyyttä kun se teki oikein, pian ihmisen päälle hyökkäämiset unohtui ja tamma alkoi käyttäytymään hyvin ihmistä kohtaan.

Kokemuksesta innostuneena hankin lisää tietoa niin maastakäsittelystä kuin hevosystävällisestä ratsastuksesta, hevosen ruokinnasta ja hoidoista sekä kavioiden vuolusta, kaikesta, mikä liittyy hevosen hyvinvointiin ja yhteistyöhön ihmisen kanssa. Tietoja löytyi niin netistä, kuin erityylisiltä valmentajilta ja maastakäsittelijöiltä, eläinlääkäreiltä, kengittäjiltä sekä suomesta kuin ulkomailta. Aika oli mielenkiintoista ja oli upeaa nähdä miten erilaisilla tavoilla ihmiset pääsivät toivottuun lopputulokseen esim koulutuksessa.

Luulen että etsimällä ja itsensä tuntemalla jokainen löytää sen oman tiensä. Se mikä ei tunnu omalta, ei ole se oikea vaihtoehto, sillä matkimalla tai täysin jonkun toisen metodeita seuraamalla ei välttämättä pysty olemaan sydämellä mukana tekemässään työssä. Mutta me ihmiset olemme erilaisia ja tämä on vain oma kokemukseni.

Nykyään työskentely hevosten kanssa on sekä harrastus että työ. Olen onnellinen siitä että saan tehdä sitä mikä on itselle tärkeää. Työskentely hevosten parissa on parasta ja se, että voin auttaa muita heidän mahdollisissa ongelmissaan omien hevostensa kanssa. Tärkeintähän oman hevosen kouluttamisessa on se, että olemme itse tyytyväisiä saavutettuun suhteeseen hevosemme kanssa, me ihmiset kun odotamme niin erilaisia asioita hevosiltamme. Ja intensiivisellä etsimisellä jokainen varmasti löytää oman tiensä.

 







Vuonna 2005 muutimme Urajärvelle. Olen aina pitänyt hevosista ja eläimistä ja oli luonnollista että, kun maalle muutetaan, mukaan kuvioihin tulee myös eläimet.

Terveisin,

Jaana Virtanen 

Kalliomaan talli