Toiminnastamme

  • Tallipaikka ja pihattopaikka vuokrausta. Hevoset tarhaa laumassa, johon alkuun totutetaan laitumella tai vierekkäisissä tarhoissa tutustuen. Paras meille muuttoaika on laidunkausi, jolloin hevosilla on tilaa tutustua toisiinsa ja väistellä tarpeen vaatiessa. Etusijalla kengättömät.
  • Talli tarjoaa myös pienimuotoista hevostoimintaa erilaisille ryhmille ja yksityislle henkilöille. Mm hevospelostaan on moni päässyt tavattuaan meidän ystävälliset hevosemme. 
  1. Annamme tunteja maastatyöskentelyssä ja hevosakilityssä, ne tarjoavat hyvän tavan tutustua hevoseen ja sen käsittelyyn. Sillä kun hevosella on turvallinen olo ihmisen seurassa, on sen kanssa myös turvallista harrastaa.
  • Otamme myös koulutukseen hevosia, jos omistajilla hevosen kanssa ongelmia esim. käsittelyssä tai päivittäisissä perusasioissa.
  • Tallin hevosen voi ottaa vuokralle tai ylläpitoon omalta tallilta, jos ei esim ole mahdollisuutta pitää omaa hevosta, tai jos aiot hankkia hevosen, mutta et ole varma, riittääkö aika, raha ja kiinnostus pidemmän päälle. Ylläpidossa saat pitää hevosta kuin omaasi ja miettiä rauhassa hevosen hankitaa ja mitä se oikeasti vaatii, ennen kuin ostat sen oman ja tallilta saat opastusta sen oman hevosen hoitoon ja hankintaan.
  • Lapset:
  • Lapsille tarjoamme talutusratsastusta kentällä, lapset voi myös harjata ja hoitaa hevosia tallilla valvotusti.
  • Hevosen vuokraus :
  • Hevosen voi vuokrata omatoimiseen ratsastukseen kentällä, akilitytreeniin tai maastakäsittelyyn. Toivomme että vuokraaja käy säännöllisesti 1-2 krt viikossa, jotta hevosen kanssa suhteesta tulisi mahdollisimman mutkaton molemmille. Tallimme hevoset on kaikki omanlaisiaan persoonia, minkä takia edellytämme että vuokraaja tutustuu hevoseen ensin kunnolla kentällä, tehden harjoituksia maastakäsin sekä selästä, ennenkuin lähtee maastoon. Tästä voit kysyä lisää Jaanalta 040 840 4887
  • Ohjelmapalveluna:
  • Erilaisiin juhliin, kuten polttareihin ja synttäreille, työporukoille voidaan tehdä asikkaan toiveiden mukaista hevosohjelmaa tallilla, sisältäen mm. hevosten kanssa tehtäviä temppuratoja kentällä maastakäsin tai ratsastaen.
  • Meillä voi myös lähteä pienelle metsäretkelle, joko hevosen kanssa, hevosta taluttaen tai ilman hevosta. Retkellä keskitytään käyttämään kaikkia aistejamme ja rentoutumaan kiireisten päivien keskellä. Osallistua voi yksin, kaksin tai pienissä ryhmissä. (lähinnä kesäisin)
  • Erityisryhmät:
  • Lapsiryhmille ja vanhuksille sekä muille erityisryhmille järjestämme myös hevosteluhetkiä toiveiden ja mahdollisuukisen mukaan. Sisältäen, esim. hevosten harjausta, talutusta tai vain yhdessäoloa
  • Kurssit
  • Järjestämme myös hevosenhoitokursseaja lapsille ja aikuisille, ryhmille ja yksityisesti.
  • Tallilla myös ulkopuolisten hevosalan kouluttajien tai muiden toimijoiden kursseja


Hinnasto

Maastatyöskentelykerta, akilityohjaus

45€

Hevosen koulutuskerta

45€

Hevosen koulutus ja täysylläpito /kk (voi maksaa osissa sovitusti)

750e

            Ratsastustunti, yksitynen                                                                                                   45e/hlö                                                                                                                            

            Ratsastustunti, kaksari                                                                                                        30e/hlö

            Omatoimien ratsatsastustunti                                                                                           35e/hlö,             

            Edellyttää muutamaa tuntia kentällä, jolla katsotaan että yhteistyö sujuu

                      Talutusratsastus n. 0,5h lapsille. Lapset saa harjata ja varustaa mukana         20e/krt                      

                       Hoitohevosen vuokraus  1-2 krt viikossa /n.1h                                                       20e/krt

                       Vuokrahevonen tallilta                                                                                               35e/krt,      

                       10 krt  30e/krt, jos opetustunti, hinta 35e/10krt

                        Vuokrahevosen kanssa voit tehdä vuokrauskerralla joko maastakäsittelyä, ratsastusta                          tai muuten vain olla yhdessä. Edellyttää säännöllisiä käyntejä minimissään 1-2krt /vko                        Ei tarkkaa aikarajaa, jollei hevonen varattu myös muille.

                       Voit myös ottaa tuneja hevosen kanssa joko maastakäsittelyssä tai ratsastuksessa. 35e/h

                       Tunnit maksetaan etukäteen tilille: FI19 5447 0620 0120 70


                       Talli tai pihattopaikat:

                       Pihattopaikka                                                                                                 390e /hevonen

                       Tallipaikka                                                                                                      420e hevonen

                       Vapaista pihatto- ja tallipaikoista voit kysellä Jaanalta 040 840 4887 

Tallipaikan hintaan sisältyy:

Karsinan siivous kerran päivässä (ylimääräiset siivoukset,jos hevonen esim. sairauden takia sisällä +10e)

Loimitus kerran päivässä, 1 loimi

Ulosvienti ja sisälle tuonti

Kivennäinen, kivennäiskivi, kaura, 1-2 krt päivässä

Analysoidut heinät, kuiva/esikuivattu annetaan n. 2-3 tunnin välein. Aamuheinät 7-8 aikaan, yöheinät 11-12:00

Suola, suolakivi

porkkanat, leivät, omenat vaihtelevasti

Kuivikkeet, turve/puru tai muu saatavilla oleva kuivike, olki

Kentän ja pyöröaitauksen käyttöoikeus,

Laidunpaikka kesälle

hevosten päivittäiset tarkastukset

Pihattopaikka sisältää:

Kaurat, suola, kivennäinen 1-2 krt päivässä

suolakivi, kivennäiskivi laidunkaudella

Kentän ja pyöröaitauksen käyttöoikeus

Laidunpaikka kesälle

Kuivikkeet, turve, puru, olki ym ( vaihtelee saatavuuden mukaan)

Hevosten päivittäiset tarkistukset

Tuulelta ja sateelta suojattu sisätila.

sairaskarsinapaikka tarvittaessa

Tallissa varusteiden säilytyspaikka ja hoito/ varustelumahdollisuus

Heinät, kuiva/esikuivattu 2-3 tunnin välein. Aamuheinät klo 7-8, yöheinät 11-12:00

Pihattopaikoilla vuokralainen siivoaa tarhan oman hevosensa osalta. Tallipaikkassa vuokralaine siivoaa omalta osaltaa tarhatiloja vuorotellen muiden hevostenomistajien kanssa.

Muuta:

Tallilla käy säänöllisesti kengittäjä ja eläinlääkäri (rokotukset, hammashoidot ym), tarvittaessa hieroja, kiroparktikko, osteopaatti ym

Tallilla treenataan vaihtelevasti mm. We, akility, ratsastusjousiammunta ym treenejä, joihin mahdollista osallistua

Maastoreitit lähtee omilta mailta. Paljon metsäautoteitä ja hiekkateitä ympäristössä

Nora Ylöstalo käy valmentamassa ratsukoita säännöllisesti, tunneille voi osallistua oman hevosen kanssa myös ulkopuoliset ratsukot

                     

                      

Ryhmätapahtumat

          Alla olevat hinnat suuntaa antavia, lopullinen hinta riippuu ohjelman pituudesta ja sisällöstä

Polttariohjelma/ ryhmä

40€/hlö


Syntymäpäiväratsastus / ryhmä

40€/hlö

Lapsiryhmien, erityisryhmien,

vanhusten vierailupäivä, hoitokurssit

hinta sovitaan erikseen€

Ohjelmaa yrityksille, lapsille ja vanhuksille


Yritysten henkilökunnalle hevostelupäivä, joka sisältää liikunnallista toimintaa hevosten parissa 1-3 tuntia j

Hinta sovitaan erikseen€

Työpäivä tallilla

Tallitöitä, hevosen hoitoa ja liikutusta. Liikunnallinen hauska päivä, ei sisällä tressaamista eikä turhaa tärkeilyä :)


Voimaa luonnosta ja eläimistä

Kuljemme pienen metsäretken kävellen. Mukaan voi halutessaan ottaa hevosen. Rentoutumista ja hiljentymistä kaikkia aistejamme käyttäen.

Hevosteluhetki vanhuksille

Sisältää hevosten kanssa olemista, harjausta, talutusta jokaisen osallistujan mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan.

Hevosteluhetki lapsille

Sisältää hevosten kanssa puuhailua, harjausta ja muuta toimintaa mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan. Ryhmä max 10 lasta.   

Hinta sovitaan erikseen                          



Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

Talli ei  vakuuta asiakkaita, joten onhan oma tapaturmavakuutuksesi kunnossa!

Hinta sovitaan erikseen €

Myynnissä satuloita, ym hevostavaraa

Myytäviä tuotteita löydät täältä, lisäksi loimia ja muuta hevostavaraa myynnissä. Kysy tarpeesi mukaan.

SATULOITA:

Myydään vanha espanjalainen vaquero satula. Sopii kapealle hevoselle. 250e






Myydään espanjalainen Ludomarin Vaquero satula. muutaman kerran käytössä ollut joustorunkoinen uutta vastaava satula, mukaan huopa, jalustimet ja vyöt. Satulassa hyvä istua ja siinä pysyy vaativimmassikin liikkeissä :) 950e


Satulat voidaan tuoda sovitukseen lähialueille. Soita ja kysy lisää 040 840 4887




Myydään loimia ym:

165cm talliloimi  30e

Erilaisia satulahuopia 5-10e kpl

Erilaisia kuolaimia 10e->

kysy myös muita loimia ja tuotteita ajoon ja ratsastukseen! 040 840 4887